5. päivän vaellus, Suomunruoktu

Ja kuinka kävikään...
Heräilimme aamutuimaan Tuiskukurulla ja kettu taisi jäädä oikein rysänpäältä kiinni.
Yksi rinkka oli ilmeisesti jotenkin huolimattomasti jätetty ulos.
Rinkasta oli lähtenyt kävelemään ruisleivät, sulatejuustot,
lähes 1kg kiukkusuklaata (kohta voi olla syytä soittaa Medi-Heli!),
nuudelit, pasta bologneset, käsidesi, vessapaperit ja marianne -kaakaot.

Onneksi porukassa oli pakattu mukaan sen verran reilusti ruokaa, että siitä pystyi jakamaan kaverillekkin.

Kenenkään ei tarvinnut olla nälissään.

Selvisimme ketun (/kiukkusuklaan menetyksen) aiheuttamasta järkytyksestä,
heitetimme aamupuurot ja kahvit nassuun,
pakkasimme teltat ja kamat ja jätimme Tuiskukurun taaksemme.

Suomunruoktulle, toipilas -ryhmän luo, oli matkaa 12km. 

Eräs ryhmäläisistä otti rinkkaansa teltan, jota olin kantanut. 

Oma rinkkani keveni mielettömästi verrattuna aiempiin päiviin! 

Nyt kävelykin tuntui jopa ihan mukavalta!

Ruokataukoa:

Vähän lepiä

Onneksi ulkohuusseja löytyi koko reissun ajan...

Meille oli jätetty maastoon merkkejä. 

Ainakin tiesimme olevamme oikealla suunnalla ja lähestyvämme määränpäätä :)

Tällä matkalla rinkkani oli huomattavasti kevyempi, mutta loppumatkasta 

toisen jalan kenkä alkoi painaa kivuliaasti kehräsluun seutuvilta. Koitimme laittaa 

rakkolaastaria, teippiä ja ties mitä siihen väliin, mutta eipä nuo juuri auttaneet. 

Hammasta purren ja kävely tekniikkaa soveltaen selvisin kyllä leiriin asti.

Perillä Suomunruoktulla saatiin onnellisesti koko ryhmä kasaan. 

Potilas oli edelleen kuumeessa ja päätettiin että huomena järjestetään hänet 

auto/mönkkäri kyydillä perille. Sovittiin että opettaja lähtee yhden henkilön kanssa 

kävelemään vielä samana iltapäivänä Kiilopäälle. Tarvittaessa he yöpyvät matkalla autiotuvassa 

ja aamulla perille päästyään lähettävät kyydin.

Näin tehtiin ja jäimme taas vastuuhenkilön hellään huomaan.

Autiotuvassa korttipelit jatkuivat.

Pimeän tullen oli jännä kuunnella kun poroja liikkui leirin ja telttojen lähettyvillä.

Tässä vaiheessa reissua alkoi olla jo aika väsynyt.
Yöt teltoissa olivat kylmiä ja omakohtaisesti lähes kaikki kehnosti nukuttuja.
Trangialla kokkailu rupesi todella ärsyttämään ja pastaa tuli jo korvista.
Jalat, rinkankantolihakset ja -luut olivat kipeinä ja oli oltu
5 päivää peseytymättä, ellei käynyt huljuttelemassa siellä hyytävän
kylmässä purovedessä.

Enkä ollut ainoa, jolle eräjormailu/metsässä tarpominen alkoi jo riittää:

"täällä me vaa kolmestaan vedetään saatana tätä puuroo taas, millonka me päästään oikeeseen elämään..."

Onnessaan sitä ajatteli, että huomena enää 15km ja perillä odottaa sauna, suihku,
sisävessa, puhtaat vaatteet, sänky... kaikki "oikean elämän" herkut. :)