maanantai 14. lokakuuta 2013

Patvinsuon 24h -kävely

Meille järjestettiin Patvinsuolla 24h -kävely 10.-11.10.
Eli torstaina klo 11 sai lähteä kävelemään tuolta Suomunjärven rannalta ja aikaa oli seuraavan päivän klo 11 asti.


Tankkauspisteellä oli tarjolla lämmintä ruokaa (piti olla koko 24h tarjolla,
mutta ruokamäärä oli ilmeisesti arvioitu HIUKAN alakanttiin ja se loppui jo klo 9 illalla).
Tarjolla oli myös mm. leipää, suolakurkkuja, hedelmiä, vettä ja mehua (+urheilujuoman oli tarkoitus olla mukana, mutta se oli unohtunut matkasta...). Kaikilla taisi olla omiakin eväitä mukana.


Matkaan vaan!





Otin koira vanhuksenikin mukaan





Kuvia Teretinniemen lintutornista:





Meille koiran kanssa riitti kevyet 24km ja taidettiin lopettaa jo kuuden aikoihin. Luokkakaverin kanssa lämmitettiin sauna, joka oli sitten löylyvalmiuksissa koko yön uupuneille kävelijöille.

Meidän luokan hurjimuksen vetäsivät 60km. Yksi saikin siltä reissulta jotain 16 rakkoa jalkoihinsa!
Eikä siinä vielä kaikki...
Joku ihan kaheli selojen ryhmästä reippaili 105km!!
Mielenvikasta!

Nukkumapaikan etsiminen vaati vähän työtä, kun meidän puolijoukkue teltasta oli unohdettu pohjakangas. Osa kuitenkin löysi tiensä saunamökkiin, joka ei ollut käytössä, ja toiset nukkuivat(tai ainakin yrittivät) muutaman tunnin siellä kuumassa saunamökissä.

Siinä kävellessä palasi vähän sellanen vaellus fiilis
ja alkaakin pikkuhiljaa olla mitta täys tuosta metsässä tarpomisesta :--D